UUSIMMAT UUTISET

Uutisfoorumi

21.2.2011, 23:08 - Jousto

Level Uppsala -konsertti 12.3.2011 Ruotsin Uppsalassa

Uutisalue uhkaa muuttua konserttitiedotuskanavaksi, mutta minkäs teet. Suomen yhä odotellessa ensimmäistä pelimusiikkikonserttiaan naapurimaassa niitä pidetään useammin kuin Nykäsen Mattia Seiskan kannessa. Uppsalassa on siis maaliskuun puolivälissä Kuninkaallisen akateemisen orkesterin esittämä konsertti-iloittelu, jonka taustavoimana jyllää jo tutuksi tullut David Westerlund. Esityslistalla on tarjontaa mm. sellaisista peleistä ja pelisarjoista kuin Final fantasy, The legend of Zelda, Castlevania, Chrono trigger, Super Mario ja Duck tales. Kapellimestarina häärää Stefan Karpe. Liput ovat jo myynnissä Ticnetissä, ja niiden hinnat ovat 100, 150 ja 200 kruunua.

Keskustele aiheesta (3 kommenttia)

7.2.2011, 21:44 - Jousto

Symphonic legends - reprise, Tukholma 1.6.2011

Tukholman sinisessä konserttitalossa esitetään kesäkuun 1. päivänä uudistettu Symphonic legends viimesyksyisen Kölnissä pidetyn pohjalta. Thomas Böckerin kertoman mukaan herrat Jonne Valtonen, Roger Wanamo ja Masashi Hamauzu ovat tehneet uusia sovituksia, ja vanhojakin sovituksia on edelleen viilailtu, mikä tekee konsertista kuulemma reissaamisen arvoisen. Mikäli kalenteri ei ole kesäkuun osalta liian täysi, on Tukholma varteenotettava vaihtoehto kesälomakohteeksi.

Liput tulevat myyntiin torstaina 10. helmikuuta klo 12:00 Suomen aikaa, hinta on 370 tai 460 kruunua paikasta riippuen.

Keskustele aiheesta (12 kommenttia)

30.5.2010, 00:38 - Jousto

Decca julkaisee Symphonic Fantasies -albumin

Kauan kaivattu ja odotettu konserttijulkaisu viime syyskuisesta Symphonic Fantasiesista on vihdoin tulossa ulos, tosin ei ihan vielä. Lättyä saa nimittäin odotella aina syyskuulle asti, mikä haiskahtaa vahvasti siltä, että julkaisu osuu yksiin Symphonic Legends -konsertin kanssa.

Suurin uutinen on kuitenkin julkaisija: Decca on maailman suurimman levyjulkaisijan Universal Recordsin alaosasto. Näin pelimusiikki on saavuttanut melkoisen rajapyykin, kun näin iso yhtiö tarttuu toimeen. Deccalta on tulossa ulos samoihin aikoihin syyskuun 17:ntenä päivänä myös Benyamin Nussin esittämä pianolevy Benyamin Nuss plays Uematsu, joka sisältää - kuten nimestäkin voi päätellä - Nobuo Uematsun kappaleita, joten Universalilla on selvästi löydetty uusi aluevaltaus.

Keskustele aiheesta (31 kommenttia)

24.3.2010, 16:42 - Jousto

Kölnin vuoden 2011 Symphonic-konsertti paljastettu

Kuten on jo perinteeksi muodostunut, Saksan Kölnissä pidetään myös vuonna 2011 Thomas Böckerin järjestämä pelimusiikkikonsertti. Toisin kuin tänä vuonna, jolloin lippujen myynti aloitettiin ennen kuin sisällöstä oli mitään tietoa, ensi vuoden konsertin teema on jo tuotu julki. Aiheena on Nobuo Uematsu, jonka tuotanto saa näin oman konserttinsa. Konsertin nimi Symphonic odysseys viittaa vahvasti siihen, että ei ole rajoituttu pelkkään Final fantasy -sarjan musiikkiin vaan konsertissa kuullaan muutakin, kuten Lost odysseyn musiikkia.

Lippujen myynnin alkamisajankohdasta ei ole vielä kerrottu, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, joulukuussa niitä pääsee tilailemaan.

Keskustele aiheesta (22 kommenttia)

17.12.2009, 18:26 - Kim K

Saksan Symphonic-konserttisarja saa jatkoa

Päivitetty 18.12.2009

Kuten tämän vuoden Symphonic Fantasies -konsertin jälkeen luvattiin, saa Symphonic-konserttisarja jatkoa ensi vuoden syksyllä. Viralliset tahot ovat nyt varmistaneet, että Symphonic Legends -nimeä kantava konsertti järjestetään Kölnissä 23. syyskuuta 2010. WDR-radion sinfoniaorkesterin esitykseen voi ostaa lippuja 19. joulukuuta lähtien Köln Ticketin sivuilta. Liput tulevat maksamaan kuudesta eurosta 30 euroon, ja mm. opiskelijat ovat jälleen oikeutettuja 50 % alennukseen.

Kappaleiden sovittamisesta vastaa jälleen suurimmaksi osaksi Jonne Valtonen. Roger Wanamo palaa myös auttamaan häntä, ja Wanamon lisäksi luvassa on muitakin sovittajavieraita. Arnie Rothin sijaan konsertin kapellimestarina toimii Niklás Willen. Pianisti Benyamin Nuss ja perkussionisti Rony Barrak kuitenkin luultavasti nousevat lavalle kuten tänä vuonnakin.

Konsertin ohjelmistosta ei ole vielä paljastettu informaatiota. Ilmeisesti tarkoituksena on yhdistää sekä japanilaista että länsimaista pelimusiikkia.

Keskustele aiheesta (7 kommenttia)

30.11.2009, 20:10 - Jousto

Distant Worlds II: more music from Final Fantasy Tukholmassa 12.6.2010

Historia toistaa itseään jälleen kerran. Arnie Rothin järjestämä konsertti tuo tutun Distant Worldsin Tukholmaan uudelle kierrokselle uudella ohjelmistolla. Konsertti pidetään kesäkuun 12:ntena päivänä klo 19:30 Konserthusetin isossa salissa. Ohjelmistoon kuuluvat ainakin seuraavat kappaleet:

- Prelude (Final Fantasy Series)*
- Victory Theme (Final Fantasy Series)*
- Melodies of Life (Final Fantasy IX)*
- Ronfaure (Final Fantasy XI)*
- Dancing Mad (Final Fantasy VI)*
- Main Theme (Final Fantasy VII)
- J-E-N-O-V-A (Final Fantasy VII)*
- The Man with the Machine Gun (Final Fantasy VIII)
- Suteki da ne (Final Fantasy X)*
- musiikkia Final Fantasy XIV:stä*
- Kiss Me Goodbye (Final Fantasy XII)*

* = Euroopan ensi-ilta (tarkoittaa sovitusta, kappale on saatettu esittää erilaisena aiemminkin)

Niin sovittajana kuin kapellimestarinakin toimii Roth itse, ja orkesteri on luonnollisesti Tukholman kuninkaalliset filharmonikot. Konsertin jälkeen on totuttuun tapaan meet & greet, jossa voi päästä tapaamaan Nobuo Uematsua. Tällä kertaa tilaisuus on maksullinen.

Konserttiliput tulivat myyntiin 1.12.2009, ja niiden hinta on paikasta riippuen välillä 370-460 kruunua, meet & greet -liput puolestaan ovat 150 kruunua. Tilaukset tehdään Konserthusetin sivujen kautta.

(Lähde: Thomas Böcker)

Keskustele aiheesta (6 kommenttia)

28.10.2009, 22:15 - Jousto

Castlevania-konsertti Tukholmassa 19.2.2010

Kyllä, luit oikein. Tukholmassa - missäpä muuallakaan - järjestetään helmikuun 19. päivä Dracula- / Castlevania-konsertti. Paikkana on legendaarinen Konserthuset, mutta orkesterina ei ole tällä kertaa Kuninkaalliset filharmonikot vaan Tukholman nuorisosinfoniaorkesteri (tai Stockholm Youth Symphony Orchestra). Kaupan päälle tarjolla on rock-orkesteri, kuoro ja Konsethusetin vaikuttavat urut.

Konsertin tuottajana toimii Erik Eklund, ohjaajana ja isäntänä David Westerlund ja sovittajana Ossian Tove. Komeuden järjestäjänä häärää Levande Musik Sverige yhteistyössä Westerlundin kanssa. Westerlund on tullut enemmän tai vähemmän tutuksi tämän vuoden kesällä järjestämästään Final fantasy - piano and vocal collections on touristaan.

Ennen kuin unohtuu mainita: konserttiin saapuu myös itse Michiru Yamane, eikä hän vain istu katsomossa, hän astelee lavalle pianon ääreen! Luonnollisesti tiedossa on jälleen myös jonkinlainen fanitapaaminen.

Liput tulevat myyntiin 30.10. kello 12:00 Suomen aikaa, ja niitä voi tilata Konserthusetin omien sivujen kautta.

Aiheesta voi lukea lisää osoitteesta www.castlevaniaconcert.com. Lähteenä toimi Johan Köhn.

Keskustele aiheesta (13 kommenttia)

21.3.2009, 23:54 - Kim K

Hülsbeck ja Shimomura ne yhteen soppii...

Ruotsin pelimusiikkikonserteille ei näytä tulevan loppua: kapellimestari Arnie Roth kertoi Square Enix Music Onlinen haastattelussa Kuninkaallisten filharmonikkojen ottavan jälleen syksyllä pelimusiikkia ohjelmistoonsa. Tällä kertaa kyseessä on hieman tavallisuudesta poikkeava tapahtuma, sillä Sinfonia Drammatica -nimeä kantava konsertti saattaa yhteen kaksi suurta nimeä idästä ja lännestä, Japanin Yooko Shimomuran ja Saksan Chris Hülsbeckin. Konsertti on kasattu yksinomaan viime syksynä pidetyn Hülsbeck-konsertin, Symphonic Shadesin, sekä viime keväänä julkaistun drammatica -The Very Best of Yooko Shimomura- -sovituskokoelman kappaleista. Säveltäjät valitsivat itse esitettävät kappaleet, ja ohjelmisto näyttää tältä:

1) Grand Monster Slam - Opening Fanfare [Symphonic Shades]
2) X-Out - Suite [Symphonic Shades]
3) Kingdom Hearts - The 13th Anthology [drammatica]
4) Live A Live The Bird Flies in the Sky, the Fish Swims in the River [drammatica]
5) Kingdom Hearts - The Other Promise [drammatica]
6) Gem'X - Suite [Symphonic Shades]
7) Legend of Mana - Colored Earth [drammatica]
8) Apidya II - Suite [Symphonic Shades]
9) R-Type - Main Theme [Symphonic Shades]
10) Legend of Mana - Sparkling City [drammatica]
11) Jim Power in "Mutant Planet" - Main Theme [Symphonic Shades]
12) The Great Giana Sisters - Suite [Symphonic Shades]
13) Legend of Mana - Title Theme [drammatica]
14) Kingdom hearts - Destati [drammatica]
15) Legend of Mana - Hometown Domina [drammatica]
16) Turrican II The Final Fight - Renderings: Main Theme [Symphonic Shades]

Konsertti pidetään Tukholman Konserthusetissa elokuun 4. päivä. Lippuja voi tilata 25. maaliskuuta lähtien Ticnetistä sekä konserttitalon sivujen kautta. Liput maksavat 330 kruunua alle 26-vuotiaille ja 390 kruunua sitä vanhemmille, siis noin 30 tai 35 euroa. Konsertin jälkeen järjestetään myös maksullinen nimikirjoitustenjakotilaisuus, jossa on 150 kruunun hintaan mahdollista päästä tapaamaan illan tähdet, eli molemmat säveltäjät.

Keskustele aiheesta (5 kommenttia)

21.1.2009, 20:16 - Sami

World of Goon soundtrack ilmaisena nettijakeluna

World of Goon kehittäjä 2dboy ja pelin säveltäjä Kyle Gabler ovat julkaisseet pelin soundtrackin ilmaisena nettijulkaisuna. Soundtrackin saa zip-pakettien lisäksi torrent-tiedostona mininova-trackerin kautta. 27 kappaletta sisältävä julkaisu on remasteroitu, koodattu 256 kbps -laatuisiksi MP3-tiedostoiksi ja on yhteensä 85 megan kokoinen. Musiikissa on käytetty pääosin syntetisaattorisampleja, joiden lisäksi mukana on joitakin live-instrumentteja. Kyle Gabler mainitsee innoituksen lähteikseen mm. Danny Elfmanin, Ennio Morriconen ja Bernard Hermannin. Soundtrackin julkaisu ehti jo kertaalleen kaataa 2dboyn palvelimen, nyt käytössä on myös peilipalvelin.

World of Goo on toiminta/älypeli, joka julkaistiin PC:lle sekä Wiille viime vuonna.

Keskustele aiheesta (0 kommenttia)

17.1.2009, 21:48 - Kim K

Syksyllä Saksassa soivat Squaren pelien musiikit

Viime vuoden elokuussa suurta suosiota haalinut Symphonic Shades -konsertti saa jatkoa. Tapahtuman taustaväki ei kuitenkaan ole tarjoamassa uutta annosta Chris Hülsbeckiä, vaan tällä kertaa tapahtuma omistetaan Square-pelitalon luomuksille. Square Enix Music Onlinen haastattelussa tuottaja Thomas Böcker kertoi Symphonic Fantasies -konsertin tulevan koostumaan Final Fantasyjen, Kingdom Heartsien sekä Chrono- ja Mana-pelisarjojen sävellyksistä.

Konsertti pidetään 12. syyskuuta Kölnissä. Orkesterina toimii WDR-radion sinfoniaorkesteri, ja mukana on myös kuoro sekä solisteja, mm. perkussionisti Rony Barrak. Kapellimestarina nähdään tuttuun tapaan Arnie Roth. Kappaleiden sovittamisesta vastaa suomalainen Jonne Valtonen. Paikalle saapuu myös neljä säveltäjävierasta Japanista: Yooko Shimomura, Yasunori Mitsuda, Hiroki Kikuta ja Nobuo Uematsu.

Konserttiliput tulivat myyntiin tänään, ja niitä voi tilata Köln Ticketin sivuilta. Liput maksavat suunnilleen 14 eurosta 32 euroon.

Jos ei itse pääse paikan päälle, voi tapahtumaa seurata myös vaikka kotona, koneen äärellä: konsertti lähetetään suorana internetin kautta. Ohjelma alkaa lauantaina 12. syyskuuta kello 21 Suomen aikaa, ja tarvittavat linkit ovat tarjolla konsertin virallisella sivustolla.

Keskustele aiheesta (10 kommenttia)

Vanhemmat uutiset

Valid XHTML 1.0 Strict  etusivu uutiset zennopedia arviot artikkelit foorumi infosivu linkit kauppasivu  Valid CSS!

tekstit ja layout © 2002-2012 ZNS ellei toisin mainita