etsi Play-Asiasta

Piano Collections FINAL FANTASY VIII

luettelonumero SSCX-10041
julkaistu 21.02.2000
säveltäjä(t) Nobuo Uematsu
sovittaja(t) Shiroo Hamaguchi
esittäjä(t) Shinko Ogata

lisää tietoa Zennopediassa

21.12.2007 - Henri Kukanaho

ARVIO

Final Fantasy -pelisarjan kahdeksannen osan pianolevyn takana ei ole suurempia tarinoita. Levy syntyi vuosi itse pelin julkaisun jälkeen solistinaan Shinko Ogata. Kappalelistan valinnassa ei ole hirvittävästi mielikuvitusta käytetty, mutta pohjamateriaali on lopulta melko monipuolista tyyleiltään ja tunnelmiltaan. Sovinnaisista sovituksista vastaa Shiroo Hamaguchi, joka oli ensimmäistä kertaa mukana pianolevyn teossa. Täytyy sanoa, että tämä on herralta aika mallikas debyytti.

Levyn outo avauskappalevalinta Blue Fields avaa heti tyylien kirjolle vapaita teitä sisältämällä hieman jatsahtavia osioita. Pääosin kappale on silti melodian kertausta melko yksinkertaisen taustan päällä toisto toisensa perään. Eyes on Me on myös saanut hienoista tunnelmanmuutosta jatsin kautta, tosin sen kuulee vain muutamissa fraasien välisissä pysäytyksissä. Tämän kappaleen olisi toisaalta voinut liittää osaksi Ending Themea, josta se on toisaalta tällä levyllä poistettu turhan toiston välttämiseksi. Erikseen, yhdessä, oikeastaan melko sama, sillä Eyes on Me ei koskaan ollut se merkittävin osa FFVIII:n Ending Themea.

Fisherman's Horizonille olisin toivonut tehdyn edes jotain, sillä nyt se on hyvin suora käännös alkuperäisestä, joka toimiikin sellaisenaan ja yllättäen myös identtisenä pianoversiona loistavasti. Jonkinlainen kehittelyosio ei toisaalta olisi ollut ollenkaan pahitteeksi perinteisten vasemman käden kuvioiden muunnelmilla tai vaikka melodian variaatiolla. Hamaguchi ei liennyt hirvittävän kiinnostunut lisäilemään kappaleisiin uusia osioita tai ideoimaan levyä sen pidemmälle, kokonaisuudeksi. Mutta toisaalta, hyvä näinkin on, kappaleet ovat melko nautittavaa kuunneltavaa kaikki silti.

SUCCESSION OF WITCHES esittelee vähän kokeellisempaa materiaalia leikkien rytmeillä ja korukuvioilla melodian ympärillä. Siltikään se ei yllä millään lailla erityisen nokkelaksi sovitukseki. Tässä vaiheessa huomaan, että kappaleet ovat kovin lyhyitä, ehkä jo mainitun variaatioiden puutteen takia. Osa melodioistakin on varsin lyhyitä, joten niistä ei saisikaan irti paljoa pidempiä kappaleita kuin venyttämällä, mitä ei onneksi ole varsinaisesti tehty. Suurin osa kappaleista yltää vain noin kolmeen minuuttiin, josta melkein koko kesto on kuitenkin täyttä asiaa.

Ami on, samalla lailla kuin Fisherman's Horizonkin, melko suora käännös jo alkuperäisenä pianopainotteisesta kappaleesta, ollen kuitenkin hitaampi ja maltillisempi tulkinta melodiasta. Muunnelmia ei tarjota kuin sävellajeilla leikkimisen muodossa, mikä on harmi, sillä kappaleesta olisi voinut saada irti vaikka mitä ihmeellisyyksiä. Edelleen kuitenkin täytyy sanoa, että suora käännös toimii, joten kai suuren osan tämän pianolevyn laadusta voi laittaa alkuperäisten kappaleiden piikkiin. Kappaleet ovat kaikki moniosaisia ja hyvin tunnelmallisia jo alkuperäisversioina, joten Hamaguchi on varmaankin vain päättänyt pitää alkuperäisen tunnelman. Rahastushan tässä toisaalta haisee, mutta joskus rahakin kuulostaa hyvältä.

Find Your Wayn täysin tyhjästä rakennettu intro lupaa jotain muuta kuin suurin piirtein alkuperäistä muistuttavaa kappaletta, mutta eipä kestä kauaakaan, kun alkuperäiset triolit astuvat kehiin. Ogata tuo salaperäisen melodian ja sitä täydentävät nopeat korukuviot kuitenkin hienosti esiin, mikä pelastaa kappaleen suosta. Tämän kappaleen aikana taas saanen huomauttaa huomanneeni lievää dynamiikan puutetta. Voimakkaita iskuja tai äärimmäisyyksiin vietyjä hiljaisia osioita ei levyltä järin löydy. Toisaalta se on hyvä asia, sillä äkkinäiset äänenvoimakkuuden vaihtelut astuvat herkästi etusijalle kappaleessa, mikä harvoin on tarkoitus niitä käytettäessä.

The Oath on yksi soundtrackin kauneimmista melodioista, mutta jollain muotoa sovituksesta uupuu se alkuperäisen tenho ja lennokas kaihoisuus. Siihen olisi ehkä päästy hidasteisilla osilla kasvavan kehittelyosion lisäksi, mutta tällaisenaan kappale jää levyn huonoimpaan päähän kokonaisvaltaisena mitättömyytenä, mikä on sääli hyvää melodiaa kohtaan. Huonointa seuraakin sitten levyn paras sovitus, kummallisen Estharin kaupungin teema Silence and Motion, joka vilisee mukavia yksityiskohtia ja alkuperäisen kappaleen monimutkaisuuksia. Kappaleen puolivälin jälkeen alkava kehittelyosio olisi saanut minun puolestani kestää monta minuuttia pidempään, mutta tällaisenaankin se nostaa kappaleen monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Osa alkuperäisen kappaleen osioista puuttuu sovituksesta, ja olisin niitäkin kaivannut. Jotenkin silti se kipuaa lempisovituksekseni tällä levyllä.

The Castle kääntyy luonnollisesti helposti pianolle ollessaan kosketinsoitinkappale alunperinkin. Alkuperäisen uhkaava mutta samalla kieron humoristinen ote on poissa, ja tilalla on melko turhantuntuinen sovitus, kunnes staccato-osio alkaa. Sen jälkeen luvassa on hauskoja yksityiskohtia sekoitettuna alkuperäisen tematiikan joukkoon. The Successor alkaa samalla tavalla kuin alkuperäinen, mutta pidemmästä kestosta voi jo päätellä, että luvassa on pieniä variaatioita muutamaan väliin. Ne toimivat hyvin, ja vaikka kappale on pitkä, sen kaari kestää loppuun asti.

Yhdessä The Successorin kanssa Ending Theme kaikkine osineen luo hienon ja tunnelmia täynnä olevan päätöksen levylle. Ending Theme alkaa perinteikkäällä Final Fantasy -tunnusmelodialla, joka pääsi pianolevylle ensimmäistä kertaa sitten PC FFV:n. Siirtymät kappaleen osien välillä ovat alkuperäisen tavoin hieman väkinäisiä ja noloja sovittajalle, sillä siltoja olisi ollut helpompi kirjoittaa kuin varsinaisia kappaleita. Liberi Fatali -osion pianoversio on apokalyptinen, mutta melko lyhyt pyrähdys, jonka jälkeen siirrytään takaisin iloisempiin melodioihin Preluden muunnelmien muodossa. Lopputeemoja seuraa vielä harmittavasti viimeiseksi sijoitettu Slide Show Part 2, joka on melko suora versiointi vekkulista alkuperäisestä.

Tämän levyn kohdalla voi sanoa suurin piirtein samaa kuin Piano Collections FFVII:nkin. Kappaleet ovat melko suoria versiointeja alkuperäisistä, joiden tunnelmia on yritetty vaalia mahdollisuuksien mukaan. Itse pidin jo alkuperäisistäkin, joten niiden kuuleminen pianoversioina lämmittää mukavasti. FFVIII:n pianolevy oli ensimmäinen ns. paremmista julkaistuista pianolevyistä ja luo hyvän kuvan siitä, millaisia sovituksia erityisesti alkuperäistä materiaalia kunnioittavan pelimusiikkisovituslevyn kuuluisi sisältää.