etsi Play-Asiasta

Sakura Wars Imperial Attack Complete Song Collection

luettelonumero BVCH-735
julkaistu 18.12.1996
säveltäjä(t) Koohei Tanaka
sovittaja(t) Masami Kishimura, Takayuki Negishi (1, 11)
esittäjä(t) Ks. alta

lisää tietoa Zennopediassa

07.03.2006 - Henri Kukanaho

ARVIO

Paljastelen nykyään ihmeellisiä asioita melkein tuntemattomille ihmisille. Tässäpä tarjoilen taas jotain ihmeellistä: Koohei Tanakan säveltämä jpop on salainen paheeni! Yleensä ottaen voin suoraan sanoa, etten arvosta kyseistä "genreä" musiikkina, saati edes huumorina, mutta Sakura Wars ja Koohei Tanaka siinä samalla ovat jotain perin pohjin hämmästyttävää. Muistan vielä ajan, jollon tykästyin pelimusiikista tehtyihin vokaalisovituslevyihin olivatpa ne minkä tasoisia tahansa - musiikkia oikeina lauluina kun kuuli vain harvassa pelissä vielä PlayStationin alkuaikoinakin. Nykyään niitä tungetaan joka ikisen pelin alku- ja lopputeksteihin ja roolipelien vinkeän juustoisiin pussailukohtauksiin, minkä tähden niistä meni omalta osaltani ainakin ajan myötä maku. Täysin.

Sakura Wars on minulle valitettavan outo sarjan muun kuin musiikkinsa kautta, enkä ole edes perillä sarjan kaikkien musiikkilevyjenkään olemassa olosta. Kyseessä lienee jonkinlanen mechastrategiaroolipelin ja treffailusimulaattorin yhdistävä sekamelska. Pelisarjalla on kuitenkin jopa esimerkiksi Suikodeniakin pienempi ja vankempi fanipohja, joka vannoo jokaisen osan nimeen. Pienen maistiaisen ST:n tuotemaailmasta sain nähtyäni suoraan videolle julkaistun, hirvittävän huonon animesarjan, joka kertoo päähenkilön, Sakuran rekrytoinnista kukkaimperiumin (eli Japanin, tietämättömille) armeijaan. Sen tunnarina soi itselleni jo ennen sarjan näkemistä kuulemani Manifest! Imperial Floral Assault Group, joka on äärimmäisen nopeasti päähän tarttuva melodia kaikkien pelisarjan tyttöjen ääninäyttelijöiden laulamana. Näin alkaa Sakura Wars -pelisarjan ensimmäisen osan virallinen laulukokoelma.

Japanilaisesta popista on siis enimmäkseen kyse ja kuten asiaan vihkiytyneet tietävät, se rikkoo varsin kevyesti genrerajoja jopa kappaleiden sisällä. Tällä vokaalilevyllä ei kuitenkaan mitään radikaalia nähdä, vaan sitä vastoin todella toimivia sovituksia onnistuneista melodioista. Peleissä seikkailee siis Sakura, jonka teema on rauhallinen, haikea balladi. Chisa Yokoyama on pätevä laulaja ja saa Sakurasta irti sen, mitä melodia voi parhaimmillaan tarjota. Sovittajana Masami Kishimura loistaa erityisesti tällä levyllä ylitse muiden - hän on pääosin vastuussa kappalevalikoiman ihmeen monipuolisesta otteesta. Tyylejä tarjoillaan laidasta laitaan, hyvällä maulla ja hyvin valikoiden, mutta viihdemusiikista on kuitenkin koko ajan kyse.

Aloituskappale on sen verran reipas, että Sakuran jälkeen tarjoillaan vielä toinenkin hitaamman puoleinen Etude, josta Nishiharan heikko, kirkas ääni selviytyy yllättävän hyvin. Tunnelmat siirtyvät harmonikan ansiosta kappaleen ajaksi pariisilaisiin kuppiloihin, kuin ennustaen tulevaa pelisarjan kolmatta osaa, jossa koko tyttöseurue itse asiassa matkaa juuri Pariisiin. Tomizawa esittää ensimmäisen vauhdikkaamman kappaleen, jonka nimestä voi jo päätellä sen sisältävän rytmejä, jotka viittaavat enemmän latinalaisen amerikan suuntaan.

Tunnelmat tummentuvat taas Takanon esittämän jatsiballadin myötä. Mieleen hiipii hieman Metal Gear Solid 2:n lopputekstikappale Can't Say Goodbye to Yesterday, mutta aivan niin mahtipontinen tämä kyseinen kappale ei ole. Jopa kappaleen pianosoolo on tyylikkään hillitty koko kestonsa. A Tokyo Holiday on levyn vaatimattomin, ellei jopa hivenen ärsyttäväkin kappale laulajan äänen takia. Sitä seuraava Red Hot Boogie tosin nostaa tason taas takaisin korkealle. Sen laulajan, Mayumi Tanakan animeen tutustuneet tunnistavat varmasti esimerkiksi Monkey D. Luffyn ja Yuutaroo Tsukayaman ääninäyttelijänä. Huolta ei ole, sillä hän osaa kyllä laulaakin, ainakin jonkin verran. Kappaleessa tulevatkin enemmän esille hänen eläytyjän lahjansa tehden siitä hänen näköisensä ja humoristisen esityksen.

Samba of the Night alkaa rauhallisesti, mutta yltyy lopulta tyypilliseksi surumieliseksi sambaksi. Tunnelma tihenee varsin liikuttavaksi loppua kohden, sillä kappaleet muuttuvat duetoiksi ja lopuksi levyn alun tapaan yhteislauluksi. Haikeus on läsnä kolmessa viimeisessä teemassa hyvin vahvana. Peliä pelannut voisi sillä hetkellä vaikkapa tihrustaa muutaman kyyneleen, ken tietää. Rakkaus ja ystävyys on tämänkin levyn onnellisesti päättävä teema ja opetus myös levyn parhaassa kappaleessa, levyn kahden parhaan laulajan laulamassa, suurukaisessa pianon ja orkesterin säestämässä For Lovessa.

Levyn sovitukset ovat kautta linjan siis äärimmäisen ammattitaitoisia ja -tietoisia, tyylikkäitä ja ennen kaikkea monipuolisia toisiinsa nähden. Mistään taiteellisesta suurmenestyksestä ei ole kyse, sillä kappaleet noudattelevat melko tiukasti viihdemusiikille tyypillisestä tunteikkuudesta syntyvän tunnelman linjoja. Tuotantolaatu on myös laulajien suhteen pääosin todella korkealla ja kaikki muutkin muusikot tuntuvat olevan mukana koko sydämestään. Levy jättää täysin kylmäksi tuskin ketään, sillä siltä löytyy melkeinpä jokaiselle jotain. Aina pääasia ei ole taiteellinen tulos, vaan joskus riittää ammattitaidolla, tietoisen huolella toteutettu viihde. Sehän pätee melkein missä tahansa mediassa, eikö niin?