etsi Play-Asiasta

Final Fantasy VII Original Soundtrack

luettelonumero SSCX-10004
julkaistu 10.02.1997
säveltäjä(t) Nobuo Uematsu
sovittaja(t) Nobuo Uematsu

lisää tietoa Zennopediassa

18.12.2005 - Aki Nuopponen

ARVIO

Vaikka aikaa on kulunut suurin piirtein kahdeksan vuotta siitä ajankohdasta, kun sain ensimmäistä kertaa käsiini Final Fantasy saagan seitsemännen osan, muistan edelleen kyseisien aikojen tunnelmat erittäin hyvin. Muutamaa vuotta aiemmin sarja oli noussut eräänlaiseen kliimaksiin Super Nintendon aikakauden päättäneellä synkällä kuudennella osalla, jonka ansiosta Final Fantasy ei olisi voinut saavuttaa enää kovin paljon suurempia mittoja samalla alustalla. Vuonna 1997 aika kului hitaasti, kun tuon ajan mahdollisuuksilla tietoa keräten sai raavittua kasaan vain hyvin vähän tiedonmurusia tulevan osan tyylistä, hahmoista, tarinan lähtöasetelmista, yksityiskohdista ja erityisesti musiikista, josta oli tuohon aikaan mahdotonta tietää juuri mitään ennen varsinaista peliä. Selvää oli vain se, että kuudennen osan parissa vakuuttavaa työtä tehnyt Nobuo Uematsu tulisi jatkamaan siitä, mihin hän aiemmin jäi, ja työstämään näin seitsemänteen osaan musiikkia, jolla oli aivan erilaiset lähtökohdat jo synkän teeman ja pelin alustan mahdollisuuksin.

Kaikki Final Fantasy sarjan seitsemättä osaa pelanneet tietävät, kuinka voimakas, synkkä ja moniulotteinen tarina sen pohjimmaisena kivijalkana toimii, jolloin musiikin puolesta tietyt sävyt tulevat korostuneeksi jo perusjuonen voimin. Final Fantasy VII piti sisällään laajan maailman, johon heitettynä pelaaja joutui keskelle ihmissuhteita, politiikkaa, teollisuutta, sotaa ja maailmantuhoa, jolloin peruselementit olivat pitkälti samanlaiset kuin monissa muissakin roolipeleissä, aina henkilökohtaisuuksia myöten. Monesti Final Fantasy VII on erotettu muista sen äärimmäisen tiiviin synkkyyden takia, mikä onkin ollut ehdottomasti oikein, sillä jollakin tapaa laajassa maailmassa kaikkien aurinkoisten ja onnellisempienkin tapahtumien keskellä kytee jatkuvasti jonkinlainen ihmisyyden syvin olemus, joka tulee johdattamaan kaiken väistämättömään tuhoon. Sen kummemmin itse juoneen pureutumatta tällaisen puolen tuominen esiin ennen itse musiikin arvioimista oli tietynlainen ehdottomuus, sillä synkät juonikuviot, tumma maailma, apokalyptinen tiivistymä ja haikeat piirteet ovat ne ainekset, joiden takia Final Fantasy VII Original Soundtrackin luonne on sellainen, minä se on opittu tuntemaan myöhemmin.

Yleisesti Nobuo Uematsun Final Fantasy VII OSTille säveltämää musiikkia voikin kuvailla erittäin monipuoliseksi, voimakkaaksi, melko rajattomaksi ja monin paikoin rikkaaksi tai suoraviivaiseksi juuri tyylin tarpeiden mukaan. Verrattuna Super Nintendon aikaisiin osiin muutos Final Fantasy VII Original Soundtrackilla ei ole todellakaan niin suuri, kuin olisi ollut Playstationin tehoilla mahdollista. Silti Nobuo Uematsu on hyödyntänyt musiikkia tehdessään kaikkia hyveitään, eli erittäin monipuolista tyyliä tilanteista ja tapahtumista riippuen, voimakasta tunnelman rakentelua pelin itsensä ehdoilla, sekä tietenkin musiikin ehdotonta vetoavuutta pelaajan tunteisiin. Tämä kaikki mahdollistuu todella monilla keinoilla, joista kaikkein mainittavimmat lienevät perinteisten mielettömien melodisuuksien lisäksi yleinen musiikin mahdollisuuksien laajeneminen entisestään, jolloin albumin tyylin dynaamisuutta ja innovatiivisuutta oli mahdollista korostaa entisestään yhä rikkaammilla tyyleillä. Eräänlainen mahdollisuuksien käyttämättä jättämisen hyötypuoli Final Fantasy VII Original Soundtrackilla olikin juuri se, että se keskittyy edelleen niihin kaikkein olennaisimpiin asioihin.

Monipuolisuuden puolesta on tietenkin selvää, että Nobue Uematsu on hyödyntänyt Final Fantasy VII Original Soundtrackilla kaikenlaisia tyylejä aina perkussiopainotteisesta jazzista vauhdikkaaseen hardrockiin ja yksinkertaisista melodiapitoisista kosketinraidoista melko massiivisiin orkesteripohjaisiin kappaleisiin. Kaiken tämän keskellä jopa monikerroksisten syntetisaattorien, voimakkaiden rytmitysten, genrerajattomuuden ja industriaalisuuden ohella Nobuo Uematsu ei kuitenkaan unohda niitä kaikkein oleellisimpia asioita, eli melodisuuksien vetoavuutta, tyylien käyttämistä kohteiden ehdoilla ja koko yleisen tunnelman luomista niin, ettei monipuolisuus muodostu itseisarvoksi. Monet kappaleet ovatkin juuri sopivan hillittyjä tai voimakkaita, ilman että levyllä on lähdetty revittelemään uuden konsolin mahdollisuuksilla liikaa. Final Fantasy VII Original Soundtrackilla kuullaankin hyvin monella tavalla sekä tarttuvinta, groovaavinta, svengaavinta että eeppisintä Nobuo Uematsua omalla tavallaan, mutta myös joitakin albumilla selvästi tavanomaisempia ja mitäänsanomattomampia kappaleita, joiden sija oli paljon selvempi pelissä kuin neljän albumin ja neljän tunnin mittaisella massiivisella kokonaisuudella.

Yleisesti Nobuo Uematsun tyyli on ollut aina melko tunnistettavaa, toisinaan ailahtelevaa musiikillisesti, mutta silti pääasiassa kokemuksellisesti rikasta ja moniulotteista, jolloin albumin kuuntelee mielellään läpi sen mitättömyyksistä huolimatta. Mielenkiintoisin heikkous Final Fantasy VII OSTilla onkin sitten erittäin suuri makuasia. Jos vertaa nimittäin keskenään Final Fantasy -sarjan kuudennen, seitsemännen ja kahdeksannen osien soundtrackien yleisimpiä luonteita, voi huomata kuinka seitsemännen osan musiikit kaartuvat paljon mitättömämpiin suuntiin Playstationin tehojen hyödyntämisen kannalta kuin myöhemmin ilmaantuneen kahdeksannen osan. Monesti musiikit ovatkin yllättävän rosoisia, säröisiä ja jopa tietyllä tapaa midimäisesti Super Nintendon ja Playstationin välimaastossa kulkevia. Välillä musiikit taas yltävät kahdeksannen osan massiivisiin mittoihin, mikä onkin jo melkoisen ristiriitaista, varsinkin kun tämä tyyli kostautuu toisinaan erittäin ikävästi ja toisinaan taas toimii omalla persoonallisella otteellaan aivan omanlaisena sielun luojana Final Fantasy VII OSTille; lopultahan itse kappaleet perusosasineen merkitsevät kuitenkin eniten.

Albumin ensimmäinen levy alkaa mukavalla versioinnilla klassisesta Preludesta, joka osoittaa alusta alkaen, missä piilee Final Fantasy VII Original Soundtrackin eri puolista johtuva taianomaisuus. Varsinaiset teemat alkavat kuitenkin myönteisesti kasvavalla ja mahtipontisella Openingilla, jonka melodiat ennakoivat pian alkavaa vauhdikkuutta, joka tuo yhä elävästi mieleen, kuinka pelaaja heitettiin Cloudin saappaisiin ilman sääliä. Shinran merkeissä jatketaan myös tylymmän ja koneellisemman oloisessa, tunnelmallisessa Mako Reactorissa, joka vahvistaa albumin alkua yhä enemmän erittäin kauniin Anxious Heartin ohella. Hieman tavallisempiin oloihin siirrytään viimein Tifa's Themen ja Barret's Themen kohdalla, teemojen ollessa toki hyvin paljon hahmojensa oloisia, mutta silti vain tyydyttäviin mittoihin yltäviä. Ensimmäisen levyn todelliset tavanomaisuuden pohjakosketukset koetaan tosin vasta puolenvälin jälkeen Aeriksen teemasta muovatulla Flowers Blooming in the Churchilla, veikeäksi pyrkivällä Turk's Themellä, sekä melkoisen turhilla Underneath the Rotting Pizzalla, Oppressed Peoplella, Honeybee Manorilla ja Don of the Slumsilla. Onneksi näiden vastapainoksi tarjotaan tukuttain hyviä kappaleita Holding My Thoughts in My Heartin, Red XIII's Themen, Who Are You?:n, Crazy Motorcyclen, Hurry!:n ja Lurking in the Darknessin malliin, unohtamatta erityisesti voimakkaita ja ikimuistoisia taistelumusiikkeja Those Who Fight ja Those Who Fight Further.

Ensimmäisen levyn sisällettyä huomattavasti enemmän hyvää keskinkertaiseen tai huonoon materiaaliin nähden, olivat Final Fantasy VII Original Soundtrackin lähtökohdat hyvät siirryttäessä toiseen levyyn. Tällä kertaa aloitetaankin F.F.VII Main Themellä, joka tunnetaan paremmin karttamusiikkina. Siihen ehti ehkä turtua pelin aikana, mutta musiikillisesti kappale kuuluu albumin parhaimmistoon. Yksi Final Fantasy VII Original Soundtrackin tasaisimmista puolista on kenties sen ylimaallinen leppoisuus kaupunkiteemoissa, mikä kostautuu hetkittäin Ahead On Our Wayn ja Farm Boyn kaltaisissa kappaleissa. Onneksi toisella levyllä tarjoillaan hienoja Chocobo-teemoja nimensä mukaisilla tyyleillä Waltz de Chocobolla, Electric de Chocobolla ja Cinco de Chocobolla, eikä toisen levyn laatu toki tähän jää. Yksinkertaisuudessaan mielenkiintoisen mystinen Chasing the Black Caped Man, sotilaallinen Fort Condor ja marssittaen jatkava Rufus' Welcoming Ceremony alkavat kasvattaa kontrastia huimasti hienoihin suuntiin. It's Difficult to Stand on Both Feet, Isn't It?:n ja Trail of Bloodin notkahduksen jälkeen albumi etenee jälleen huippuunsa, kun J-E-N-O-V-A esittelee jälleen yhden vauhdikkaan timanttisen taisteluteeman. Aiemmin parjaamani kaupunkiteemat saavat kohennusta rehvakkaasta Coast of the Sunista, ja jopa karusellimaisen karkkimainen Gold Saucer jaksaa viehättää, eikä Cait Sith's Themekään ole todellakaan yhtä rasittava kuin hahmonsa.

Kaksi levyä mennyt ja kaksi jäljellä, tuttuja pitkien albumien puutumisia ehkä ilmoilla, mutta vaakakuppi kaartuu edelleen erittäin selvästi enemmän hyvän puolelle, joten oikein mieluisilla linjoilla liikutaan. Kolmas levy onkin jälleen laadukkaampi kokonaisuus kuin edeltäjänsä, kun kliimaksit lähenevät ja levy alkaa hienosti mystisen rytmikkäällä Valley of the Fallen Starilla ja erittäin kauniilla melodiapitoisemmalla Flow of Lifellä. Seuraava toisiinsa kietoutunut kaksikko sisältää sekä ikävämpää puolta Great Warriorilla että huomattavasti parempaa Descendant of Shinobin merkeissä, kunnes on aika siirtyä yhä voimakkaampiin tunnelmiin. Apokalyptinen Those Chosen by the Planet kuuluu ehdottomasti levyn parhaimmistoon, eikä päinvastoin yksinkertaisempi akustinen The Nightmare's Beginning paljon taakse jää. Erityismaininnoin on tässä vaiheessa nostettava esille levyn kaksi tärkeintä hahmoteemaa Cid's Theme ja Aerith's Theme, jotka ovat sotilaallisuudesta haikeuteen äärimmäisen hienoja kappaleita, huolimatta yhtään jälkimmäisen samanlaisuudesta FFVI:n Celesin teemakappaleeseen verrattuna. Muitakin kappaleita riittää vaikka miten hieman tasaisemmista Steal This Tiny Broncosta, Tango of Tearsista ja Wutaista laadukkaampiin kappaleisiin asti, aina veikeitä Stolen Materiaa ja Fiddle de Chocoboa, tunnelmallisia Interrupted by Fireworksia, Forested Templea, Hearing the Cry of the Planetia, Buried in the Snow'ta ja mystistä Who Am I?:ta myöten, levyn ollessa ehdottoman laadukas.

Vaikka Final Fantasy VII Original Soundtrack on pitänyt yllä pitkille ja kaiken kattaville soundtrackeille totuttua tasoa runsaine hyveineen ja vähäisine paheineen, on käsittelyssä olevan albumin kohdalla edessä vielä se kokonaisuutena paras osio, eli sen neljäs levy. Levy sisältää itse pelin huikeisiin tarinan loppukäänteisiin sitoutuneita kappaleita sekä muuten vain musiikillisesti mielekkäitä vetoja siten, että molemmat ehdot täyttäviä sävellyksiä. Juhlavan sotilaallisesti Shinra's Full-Scale Attackin ja Weapon Raidin kautta Highwind Takes to the Skiesin ilmalennon vapauteen etenevä levy ottaa alusta alkaen tiukan otteen, eikä oikeastaan hellitä sitä liiemmin monta kertaa. Seuraava viisikko, A Secret, Sleeping in the Deep Sea, Parochial Town, From the Edge of Despair ja On the Other Side of the Mountain, kuului pitkään hieman jankkaavimpiin ja tasaisempiin sävellyksiin, mutta kappaleet ovat nousseet sieltä ajan kuluessa jatkuvasti paremmalle tasolle. Hoputtava Hurry Faster! johdattelee kohtalokkaan oloiseen Sending a Dream into the Universeen, jota seuraa eräänlainen tyyni ennen myrskyä kappaleilla The Countdown Begins ja If You Open Your Heart, kunnes solmut alkavat aukeilla The Mako Cannon Is Firedilla, Judgement Daylla ja Jenova Absolutella. Lopullinen kliimaksi räjähtää, kun vauhdikas The Birth of God ja äärimmäisyyksiin ulottuva klassikko, eli latinaksi vokalisoitu orkestraalinen One-Winged Angel johdattelevat kuulijan viimein Crisis of the Planetin ja Staff Rollin suomaan rauhaan.

Näin laajaa kokonaisuutta on erittäin vaikea pitää kasassa, mikä on tullut huomattua monesti Final Fantasy -saagan nelilevyisillä kokonaisuuksilla. Silti Final Fantasy VII Original Soundtrack onnistuu tässä erittäin hyvin, vaikka sisältääkin runsaasti heikompia väliinputoajia ja mainittuja kummallisuuksia, joista ei pääse yli eikä ympäri. Albumin ikimuistoisimmat melodiat, tunnelmat ja siitä huokuva pelin tunnelmiin taipuisa voima ovat kuitenkin kaikkien käytettyjen tyylien siivittäminä sitä luokkaa, että ne nousevat selvästi tasaisempia puolia merkittävämmiksi. Final Fantasy VII Original Soundtrack vaatii ehkäpä tietyllä tapaa eniten Playstationin Final Fantasyistä tuekseen kokemuksia itse pelistä ja sen tarinasta, mutta musiikki toimii silti oikein hienosti objektiivisessa käsittelyssäkin varsinkin synkkyytensä, melodisuutensa ja tehosterikkautensa ansiosta. Albumi rakentuu monella tapaa samalla tavalla kuin itse Final Fantasy VII. Se ei ole jokaisen Final Fantasystä pitävän teos, se rakentuu hitaasti ja sisältää paljon erilaisia todella hitaasti avautuvia puolia, mutta on lopulta kaareltaan ja tunnelmiensa syvyydeltä jotain aivan ainutlaatuista. Sitä ei voi välttämättä suositella heti kaikille Final Fantasy -musiikista pitäville, mutta jos peli on ollut suinkin mieleinen, voi musiikin toimivuuden itsenäisestikin taata suoralta kädeltä.

Final Fantasy VII Original Soundtrack oli aikanaan ehkäpä ristiriitaisimpia mietteitä herättänyt albumi koko Final Fantasyn historiassa, eikä se onnistu vielä vuosienkaan jälkeen peittelemään joitakin naarmujaan. Albumin laatuun liittyy paljon makuasioihin liittyviä puolia, mutta todellisuudessa Final Fantasy VII Original Soundtrack ei ollut ihan niin suuri harppaus Super Nintendon aikakaudelta Playstationin mahdollisuuksiin, kuin olisi ehkä saattanut olla toivottavaa. Tämä tietynlainen vaillinaisuus ilmenee albumilla kuitenkin enemmän hyvänä kuin huonona puolena, sillä albumin äärimmäisen synkät tunnelmat ja musiikin monipuolisuus eivät kärsi juurikaan joidenkin mahdollisuuksien hyödyntämättä jättämisestä tai väliinputoajista. Sen sijaan Final Fantasy VII Original Soundtrackista on muodostunut sekä pelin ohella että itsenäisenä albumina varsin vakuuttava kokonaisuus, joka ei neljän levyn mitassaan ole ehkä kirkkain tähti lopullisien fantasioiden maailmoissa, mutta kaikki ulottuvuutensa paljastaessaan yksi voimakkaimmista kokemuksista.