etsi Play-Asiasta

Grandia Original Soundtracks

luettelonumero KICA-5002~3
julkaistu 22.12.1997
säveltäjä(t) Noriyuki Iwadare
sovittaja(t) Noriyuki Iwadare

lisää tietoa Zennopediassa

11.12.2005 - Henri Kukanaho

ARVIO

Sanon ensin selvennykseksi rehellisesti, että Noriyuki Iwadare on suosikkisäveltäjäni, mihin tämä käsittelyssä juuri oleva levyjulkaisu on yksi suurimmista syistä. Ja sanon nyt myös rehellisesti, että en pidä itse pelistä ollenkaan. Grandia on suurien tunteiden roolipeli sille, joka sitä osaa arvostaa ja musiikki näyttelee näiden tunteiden pelaajalle välittämisessä suurta osaa. Taistellessani (sanan parissakin eri merkityksessä) pelin läpi vääntäydyin luolasto kerrallaan eteenpäin lähinnä kuullakseni uusia kappaleita.

Grandian musiikkitarjonta on laaja ja runsaan tyylikirjaston läpi käyvä kokonaisuus. Levyjä pelistä on julkaistu neljä, joihin kuuluu itse kahden soundtrackjulkaisun lisäksi Best of Grandia -kokoelma sekä sovitusalbumi Vent. Näistä kaikista tämä arvostelussa oleva levy välittää pelin musiikillista sanomaa kaikista laajiten. Grandia Original Soundtracksilta löytyvät kaikki pelin itsensäkin uumenissa soivat kahdeksan elävän orkesterin tallentamaa kappaletta, sekä valikoima pelin kaupunkimusiikkia ja luolastolabyrinttien tuskatappotunnelmia.

Kahden levyn soundtrack aloittaa suoraan pommilla, Theme of Grandialla, joka osoittaa Iwadaren taidot orkesterin kanssa. Viihdeorkesteriksi sähköbassolla ja sähkökitaralla täydennetty sinfoninen kokoonpano soittaa yhtä roolipelihistorian mieleenpainuvinta melodiaa heitellen sitä kappaleen ajan soitinryhmien välillä. Kappale täydentyy kokonaiseksi jatkuvasti joka puolelta tulvivien soitinefektien säestyksellä. Yhdeksänkymmentälukulaiseen saippuasarjatunnarikappaleiden tyyliin perustuva kappale on sekä humoristinen että tunnelmallinen samaan aikaan, mikä on aika yllättävän toimiva symbioosi. Hitaan osan jälkeen uudestaan yltyvä kappale pasuunapörinöineen ja sähkökitarasooloineen on kuin suoraan Hollywoodin kukkuloilta.

Kappaleiden järjestys varsinkin ensimmäisellä cd:llä on hieman kiusallinen, sillä heti seuraavana tulee hitaampi The Sandy Beach of Ganbo. Sen kaunis viulumelodia pianon säestämänä jää helposti huomaamatta räjäyttävän aloituskappaleen seuraajana. Saman kohtalon joutuu vielä kovemmin kokemaan Farewell to Sue, joka seuraa Iwadaren yhtä parhaimmista kappaleista.

Delightful Adventuresta voisi kertoa vielä huomattavasti paljon pidemmin kuin Theme of Grandiasta, mutta en nyt tee sitä. Kappale on kuitenkin täsin erilainen tyyliltään kuin aloitusraita, mutta valitettavasti nauhoituksessa on hienoisia ongelmia kappaleen vaativuuden takia. Vaikeat luritukset, jotka kesken tahdin ja jopa lyöntien välissä vaihtavat soitinta yhtäkkiä tuottavat hieman vaikeuksia orkesterille pitää se rytmisesti kasassa. Koko ajan liikutaan hieman rytmisen epätarkkuuden ja vapaan tulkinnan sallivan hienoisen heittelyn välisellä harmaalla alueella, mikä tekee kappaleesta äärimmäisen jännittävää ja hauskaa seurattavaa loppuunsa asti. Väliosio on pelimusiikkimaailman käsittämättömimpiä ja hulvattomimpia vaihdoksia tyylilajista toiseen.

Muutkin elävän ja ennen kaikkea eloisan orkesterin esittämät kappaleet onnistuvat eri mainiosti, joten niistä on kai turha paahdota enempää. Ensimmäisellä cd:llä on orkesterikappaleiden välissä syntetisaattoriraitoja, joiden erottamiseen aidosta esityksestä vaaditaan jo hiukan tarkkaavaisuutta, sillä Iwadaren taidot syntikan ääressä ovat vähintäänkin samalla tasolla orkesterisovittajan taitojen rinnalla. Kuunnelkaa vaikka Ancient Illusionary Castlea. Hän saa kappaleet halutessaan kuulostamaan lähes aidoin soittimin soitetulta. Harvemmin se on kuitenkin syy Iwadaren tekemien syntikkakappaleiden laatuun.

Kolikon kääntöpuolena onkin aidosti keinotekoiselta ja synteettiseltä kuulostava jälkimmäinen cd. Sillä ei kuulla aitoa orkesteria ollenkaan, vaan tilalla on levylle hieman sopivammiksi sovitettuja versioita pelin syntetisaattoripohjaisista kappaleista. Suuri osa pelin hyvistä taustamusiikkikappaleista löytyy onneksi tältä julkaisulta. Kappaleisiin on lisätty lopukkeita ja väliosia, jotka tekevät niistä kokonaisempia kappaleina. En kyllä muista, oliko joissain kappaleista sellaisia jo valmiina, koska pelasin peliä ahkerasti joskus vuosia sitten.

Jälkimmäisen levyn valtti on kappaleiden monipuolisuus, joka lienee ollutkin levyn kappalelistaa kasattaessa alkuperäinen tarkoituskin. Iwadaren kappaleita on monia vaikea kuvailla sanoilla, koska ne ovat joko niin outoja tai sisältävät viittauksia niin moneen musiikkityyliin, että kuvailemiseen menisi liikaa aikaa. Voin tässä tarjota pienen kuvauksen yhdestä kappaleesta, Sea Cat Restaurant Lily. Kappale aloittaa lupailemalla ragtimea, mutta siirtyy pääteemansa ajaksi grooven, bebopin ja countryn sekoitukselta kuulostavaan outoon ja ylipirteään pumppaukseen. Väliosana kuullaan kasarirockin säestämä slap bass -soolo, jonka kuvittelisi sopivan yhtä saumattomasti kappaleeseen kuin suola suklaakakkuun. Jostain syystä tämä sekoitus kuitenkin toimii ja kokonaisuus on lähinnä kuin keskittymishäiriöistä kärsivän lapsen 9-vuotissyntymäpäiviltä. Samaan häiriintyneeseen juhlaan on kutsuttu myös New Parm - Frontier of Our Hearts ja Jilpadon.

Jälkimmäinen levy groovautuu mielen sisimpään tarttuvalla rytmin ja melodian yhteistyöllä, joka onkin Iwadaren tavaramerkkejä. Yleensä pelien ylipirteät kappaleet ovat vain rasittavia jumputuksia perijapanilaiseen tyyliin, mutta jotenkin Iwadare monessa pelissä lisää niihin niin paljon mielenkiintoa ja todella antautuu tekemään jokaista kappaletta ajatuksella, että niitä viitsii kuunnella vaikka useamman kerran putkeen tulematta täysin kaistapääksi. Täytyy vielä tähän viimeiseksi mainita loistava Ennio Morricone -vitsiksi tarkoitettu Duel with Gadwin, jonka trumpettielementit ovat rehellisen kliseisiä ja todella toimivat siinä samalla.

Tämä soundtrack on kokonaisuutena laadukkainta, mitä Grandia pelisarjana on koskaan tarjonnut pelimusiikille. Iwadaren tuotannossakin se yltää perin korkealle Lunar-sarjan tasolle. Tämän levyn yksi erikoisuuksista ja miellyttävyyksistä on lisäksi kappaleiden pituus: vain kaksi kappaleista ei yllä kolmeen minuuttiin tai sen yli. Yleensä pituus on pelimusiikissa soundtrack-kappaleilla vain pahaksi, mikä vaivaa pahiten Final Fantasyjen OST-julkaisuja, näin esimerkiksi. Grandia Original Soundtracksilla melkein kaikki kappaleet lunastavat pituutensa tarjoamalla tosiaan sitä sisältöä, eivätkä suinkaan perinteistä kahta kertausta ja feidausta siinä missä yksikin olisi riittänyt. Harmi, että tätä levyä ei enää saa kuin ehkä hyvällä tuurilla käytettynä. Koko painos alkaa jo olla sitä (syystäkin) arvostavien kuulijoiden käsissä, jotka eivät siitä helposti/halvalla luovu.