etsi Play-Asiasta

Silent Hill 4 The Room Original Soundtrack

luettelonumero 4012927044209
julkaistu 30.11.2004
säveltäjä(t) Akira Yamaoka
sovittaja(t) Akira Yamaoka
esittäjä(t) Mary Elizabeth McGlynn (1, 15, 21, 22) ja Joe Romersa (11)

lisää tietoa Zennopediassa

20.11.2005 - Henri Kukanaho

ARVIO

Akira Yamaokan musiikillinen työ Silent Hill -sarjan parissa on onneksi saanut ansaitsemansa huomion. Sarjan neljännessä osassa hän sai osakseen myös tuottajan roolin, mikä saattoi suuremmassa mittakaavassa hieman vaikuttaa monia faneja pettymään saaneeseen lopputulokseen. Täytyy myöntää, että itse petyin aluksi molempiin, peliä enemmän kuitenkin soundtrackiin. Se osoittautui kuitenkin ahkerammalla kuuntelulla erilaiseksi kuin alun perin huomasin, mikä tapahtui minulle myös Silent Hill 3:n ilmestyessä. Arvosteltava versio on Euroopassa odottelun jälkeen julkaistu karsittu versio japanilaisesta julkaistusta. Muuta eroa tosin ei ole kuin se, että japanilaisessa versiossa on bonuksena Silent Hill 2:n vahvasti mieleen tuovaa taustamusiikkia sisältävä draamalevy, jonka lukee varsin tunteikkaasti Ichiryusai Teisui.

Mary Elizabeth McGlynn (hän kutsui itseään SH3:n aikana nimellä Melissa Williamson) tekee paluun päävokalistiksi ja luo lopulta tälleKIN levylle se lopullisen ominaisen ilmeen vahvalla, sielukkaalla äänellään. Parhaiten lauletuista kappaleista onnistuu taianomainen Room of Angel, joka pelissä kummittelee silloin tällöin taustalla, ja levylläkin olisi antanut sopivamman lopetuksen kuin Waiting for You. Room of Angel on haastava kappale laulaa kaikkine dissonansseineen, mutta McGlynn hoitaa homman tyylillään kotiin täysin pistein. Kuulijallekin kappale on haastava monikerroksisilla sanoillaan, jotka lisäävät kummitusmaista tunnelmaa entisestään. Samalla se sitoo levyn materiaaliin kuuluvaksi myös Your Rainin, jonka teemaa se sanoillaan jatkaa. Your Rain ei edes soi pelissä missään vaiheessa, mutta se on silti saatu ujutettua kokonaisuuteen - toisin kuin Waiting for You, jolla ei oikein ole mitään funktiota olla koko levyllä. Levyn lauletuista kappaleista hyvin onnistuvat Room of Angelin lisäksi alanismorissettemainen Tender Sugar ja Joe Romersan esittämä Cradle of Forest. Romersastakin voisi mainita, että miehellä on varsin erikoinen ääni, joka sopii jollain oudolla tavalla Silent Hillin häiriintyneeseen maailmaan.

Musiikillisesti Silent Hill 4 lainaa paljon (lue: eniten) pelisarjan toiselta osalta. Piano on solistisemmassa osassa kuin SH3:lla ja esimerkiksi Silent Circusista voisin vannoa, että taustalla soi melodiaa suoraan SH2:sta. Lainauksilla ei sinänsä ole hirvittävästi merkitystä levyn lopullisen tuloksen kannalta, sillä ne ovat vain suuntaa antavia viitteitä sille, mitä Yamaoka on soundtrackillaan halunnut hakea. Neljännen osan suhde toiseen kiteytyykin lopulta pelin tarinan ja pienten musiikillisten yhteneväisyyksien kautta.

Ensimmäinen instrumentaalikappale, josta tunnistaa kuuntelevansa Silent Hill -levyä on kappalelistassa jo heti toisena. Se alkaa tökerösti rumpukompilla, jota ei kappaleessa kuuluisi edes olla. Se on lisätty vain levyversioon, mikä onkin Yamaokalle melko tyypillistä edelliseltä soundtrackilta. Tässä vaiheessa voisi toisaalta lakata puhumasta soundtrackista, sillä sitä tämä levy ei varsinaisesti tule olemaan. Melancholy Requiem miellyttää tähän väliin pianokuviollaan, joka on kieron pidäkkeinen. Saman tempun tekee monikuvioinen rumpukuvio taustalla aluksi sattumanvaraisilta vaikuttavine filleineen. Drops of Shame vetää viittauksia hieman yllättävämpään suuntaan. Sen lyömäsoitinten kaiku on samanlainen kuin Chrono Triggerin muutamassa kappaleessa.

Instrumentaalikappaleet antavat hieman vääristyneen kuvan pelin musiikillisesta yleismaailmasta, joka on hiljaisempi kuin aiemmissa osissa. Levylle siitä on muodostunut Yamaokan käsissä hienostunutta, melankolista trip-hopia ja electronicaa, jolle ei pelimaailmassa löydy vertaa. Tyylilajeina löytyy hiukan myös tuttua industrial ambientia sekä laulettuja kappaleita taustoittamassa elementtejä grungesta ja brittirockista. Musiikillisesti yksittäiset kappaleet eivät valitettavasti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta oikein vakuuta muuten kuin osana kokonaisuutta.

Traversing the Portals of Reality on esimerkki näistä hienoista kappaleista, joita levylle on sattunut syntymään. Sen tiukka komppi pitää kappaleen samalla levottomana, mutta kuitenkin jollain tapaa vakaasti etenevänä ja päättäväisenä. Tästä voisikin vetää vaikka mitä yhteyksiä kappaleen nimen ja pelin tapahtumien välille. Levy saa muutenkin tukea peliltä, jossa sanat "Into the Depths of Self Discovery" ja "Resting Comfortably" tarkoittavat vahvasti jotain.

Enemmän kuin soundtrack, tämä levy on laajennus itse pelille. Kuin pelimusiikissa valitettavan yleisesti julkaistut draama-cd:t, se kertoo pelin hipaisemia teemoja hieman yksityiskohtaisemmin ja antaa varsinkin Walterille, eräälle pelin hahmoista kaivattua syvyyttä. Se esittelee pelin tunnelmia hieman vahvistettuina perkussiomausteilla, samaan tapaan kuin Silent Hill 3:n soundtrack teki. Levy on monipuolisin Yamaokan tähänastisista julkaisuista, mutta samalla myös yhtenäinen kokonaisuus tunnelmaltaan. Itse pidän enemmän sarjan kaikkien muiden osien soundtrackeista, mutta se ei todellakaan tarkoita, että tämä olisi huono levy.