etsi Play-Asiasta

Bio Hazard Symphony Op. 91: Crime and Punishment

luettelonumero CPCA-1010
julkaistu 21.08.1998
säveltäjä(t) Mamoru Samuragoochi
sovittaja(t) Mamoru Samuragoochi

lisää tietoa Zennopediassa

09.02.2004 - Henri Kukanaho

ARVIO

Japanilaista tekoa oleva tuote Bio Hazard on muuttunut länsimaisissa julkaisuissa Resident Evil -nimeksi. Resident Evil on vielä tälläkin hetkellä tunnetuin kauhupelisarja, vaikka Silent Hill kiriikin kovaa vauhtia ohi. Pelien soundtrackit ovat toinen toistaan kummallisempia niin soitinvalintoineen kuin tunnelmineenkin. Mamoru Samuragoochi on siinä mielessä outo nimi minulle, ettei häntä ole listattu säveltäjäksi millään Resident Evil -levyllä. Bio Hazard Symphony Op. 91 on paikoitellen hyvin väkivaltaista musiikkia, aivan kuin Samuragoochi olisi jollain tapaa jopa T-viruksen itsensä saastuttama. Levyn mukana tulee toinenkin CD, joka sisältää lähinnä sekalaisia äänitehosteita ensimmäisestä Resident Evilistä. Jälkimmäinen levy on häiriintynyttä kuunneltavaa, eikä sisällä ollenkaan musiikkia, ellei zombien tuskaisia ulinoita ja naispäähenkilöiden pornografista ähkintää laske kuuluvan jonkinlaisen modernin musiikin uuteen haaraan.

Ensimmäinen, jopa hieman musiikkia sisältävä levy onkin mielenkiinnon kohde. Kuten jo sanottu, levy on kauttaaltaan häiriintynyttä, mutta jollain tapaa paikoitellen kaunista kuunneltavaa. Musiikki on tyyliltään ambientmaista tunnelmointia sinfoniaorkesterin voimin, vaikka kaikkia kappaleita ei elävä orkesteri esitäkään. Kolme ensimmäistä kappaletta ovat vielä toisistaan hyvin erottuvia, mutta loppua kohden levyllä on ongelmia pysyä kasassa. Levyn aloittava Misa to the End of Time aloittaa säikäyttämällä arvaamattoman kuuntelijan ja jatkuu kirkkourkujen alkusoittona levylle. Kappale lainaa häikäilemättä paria tunnettua urkukappaletta, mutta onnistuu lopulta tarjoamaan hieman omaa panostakin. Kappale on kieltämättä lyhyt alkusoitoksi, ja loppujen lopuksi melko mitäänsanomaton.

"TEMPEST" onnistuu huomattavasti paremmin. Se tarjoaa vikkelää ja melkein sävellajeja noudattelevaa menoa. Suvantokohdasta tulee minulle välttämättä mieleen vanhat länkkärit ja niiden iloiset melodiat. Lopulta kappale muuttuu taas alkunsa kaltaiseksi, hieman suuremmalla kiireellä eteneväksi juoksuksi. Misterioso ja [/i]Mosso[/i] tarjoavat solistin ja säestyksen yhteistyötä vaihteleville soittimille, vaikka ensin mainitussa onkin hieman sekava työnjako. Rummut tekevät Mossosta vahvan kappaleen, vaikka se jääkin alle minuutin pitkäksi tunnelman aluksi. Kaksi seuraavaa kappaletta on rakennettu jousisoittimien varaan. Jälkimmäisenä olevassa Soavessa on pianon soittama solistinen melodia, joka tuo mieleen Alundra Original Soundtrackin kirkkaan pianon. Kappale on kuitenkin pettymys lyhyen kestonsa takia.

Flebilestä eteenpäin Gentileen asti ei ole enää eläviä soittimiakaan kuin paikoitellen parissa lyhyessä kappaleessa, joten levy jää pitkäksi aikaa varsin piinaavaksi kuunneltavaksi. Jostain syystä näistä kappaleista nousee mieleen Nintendo 64:n Zelda-pelit, johtuen varmaan tukkoiselta (=monauraaliselta) kuulostavasta syntikasta. Ero oikeisiin soittimiin on kuitenkin sen verran huomattava, että levy ei kuulosta väliosassaan kovin hyvältä. Osa kappaleista olisi ollut hieno kuulla oikeilla soittimilla, sillä joissakin niistä, kuten esimerkiksi Con amabilitassa, Andante lamentosossa ja Furiosossa, on ideaa.

Gentile - grandiosossa oikeat soittimet vihdoin palaavat levyn lopuksi, Pesantea lukuun ottamatta. Levyn ehdottomasti monipuolisin ja pisin kappale on PIANO SONATA "BIO HAZARD". Se seuraa residentevilmäistä tunnelmointia varsin nokkelasti, eikä improvisaatiokohdissakaan ole sen suurempaa valitettavaa. Välillä pianon soittaminen kuulostaa sen suoranaiselta hakkaamiselta, mutta onneksi se on vain väliaikainen tehokeino. Pianosta otetaan irti koko mahdollinen skaala ja väliosan ns. normaali pianomusiikkikin on kuuntelemisen arvoista. "TEMPEST" -thunder storm- on myös hyvinkin kuunneltavaa materiaalia, huonommankin lopun olisi levylle saanut aikaan.

Bio Hazard Symphony Op. 91: Crime and Punishment on huono levy. Kokonaisuutena se on karmaiseva yhdistelmä huonolaatuista syntikkaa ja monipuolista modernia orkesterimusiikkia. Laiskuusko iski muutaman kappaleen jälkeen, vai mikä lienee Samuragoochia ketuttanut kun iski levylle puolet täysin ala-arvoista materiaalia, ja viitsii kutsua itseään vielä sen sovittajaksi. Alku ja loppu ovat sentään kunnossa, mutta muuten levy on roskaa. Toisaalta en muitakaan Resident Evilien sovituslevyjä kovin paljon paremmaksi haukkuisi; Original Soundtrackit ovat Resident Evilien tapauksessa huomattavasti parempia.