08.11.2003 - Mikael Muurinen

ARTIKKELI

Maailmassa on varmasti jo tuhansia tekijänoikeus- ja piratismiasioita käsitteleviä kolumneja. Kuitenkaan niistä mikään näkemäni ei sisällä kaikkia niitä näkökulmia, joita minä pidän mainitsemisen ja jokaisen kohdalla miettimisen arvoisina. Jotkin kannoistani ovat myös merkitseviä vain joillain erikoistuneilla sektoreilla, tässä esitetyt tietenkin pelimusiikin alueella.

Olen musiikkiharrastaja, paino vahvasti sanalla "harrastaja", ja moralisti. Imuroin paljon musiikkia, mutta vastaavasti myös levykokoelmani on huomattavasti keskimääräistä suurempi. Voin rehellisesti sanoa pyrkiväni ostamaan kaiken sen mitä oikeasti kuuntelenkin, ja suurin osa kovalevyni laittomasta sisällöstä on olemassa vain Direct Connect -ohjelmalla jaettavaa gigabittimäärää lisäämässä. Olen tutustunut lukuisiin artisteihin Internet-piratismin kautta, joten voin hyvin sanoa, että tästä on ollut muusikoille vain etua, rahallisestikin. Pidän toimintaani lain mukaan ilman muuta vääränä, mutta moraalisesti täysin hyväksyttävänä.

Pidän myös huolen siitä, että tekemisilläni en aiheuta kenellekään suoranaista haittaa. En ole ikinä maksanut piraatista järjestäytyneelle rikollisuudelle, CDR-kopiosta kaverille kerran, ja omistan kyseiset levyt nykyään aitoina kappaleina. On valitettavasti totta, että lakeja ei voi säätää pohjalle, jossa oletetaan ihmisten olevan aina rehellisiä, mutta sellaista tapausta ei ole, milloin hyvä artisti loppujen lopuksi jäisi minun kopiointini vuoksi ilman hänelle kuuluvaa palkkaa. Olen ostanut CD:nä muutamia Internetissä laillisesti julkaistuja levyjä, ja olisin ostanut enemmänkin, jos sellaisia vain olisi kaikista levyistä suurempi prosentuaalinen osuus.

Kun kyse on tekijänoikeuksista, yllättävän monen mielipide on hyvinkin usein kiinni siitä, miten kysymys esitetään. Onko oikein kopioida musiikkia Internetistä? Ei. Entä onko kaikilla kyseisen mielipiteen esittäneillä ihmisillä aina ollut TV-lupa asiallisesti maksettuna? Tuskin, ja tekijänoikeusrikkomus se on sekin. Entä onko TV-luvan maksamatta jättäminen väärin? On. Entä onko oikein, että työttömällä ei oikeasti ole varaa maksaa sitä, eli saako työtön jättää maksamatta vai luetaanko televisio hänelle sopimattomaksi ylellisyydeksi? Ehkä kuitenkaan ei. Ihmiset saadaan näköjään helposti toistamaan jotakin mielipidettä, kunhan media rummuttaa sen puolesta tarpeeksi voimallisesti.

***

On kaksi asiaa, jotka arveluttavat erityisesti, kun kyseessä on yhdistelmä pelimusiikki ja tekijänoikeudet.

Tekijänoikeuslaki sanoo, että teoksesta asianmukaisille tahoille maksettuaan kopion omistajalla on oikeus tehdä teoksesta osittaisia tai täydellisiä kopioita omaan käyttöönsä. Tekijänoikeusjärjestöt taas aineettoman varkauden teoriaa perustellessaan korostavat, että teoksissa maksetaan sisällöstä eli henkisestä omaisuudesta, ei fyysisestä tuotteesta.

Jos kyse on todella sisällöstä, onko kohtuullista vaatia jonkin pelin omistajaa maksamaan jo pelissä omistamastaan soundtrackin musiikista vielä toiseen kertaan? Minusta ei, etenkin kun levyistä joutuu vielä maksamaan lähes saman hinnan kuin itse pelistä, ja yhtä paljon kuin "tavallisesta" musiikkitallenteesta. Muusikot saavat palkkionsa levymyynnistä ja rojalteina, kun taas pelimuusikoilla ensisijainen tulonlähde on kiinteä projektiluontoinen palkkaus siinä missä vaikka kaupan kassallakin. Pelimuusikot ovat saaneet rojalteja vasta joitain vuosia, sillä kukapa niitä olisi osannut vaatia ennen kuin ilmiön kasvu räjähti käsiin. Tilanne on sama kuin jos palkattu studiomuusikko vaatisi vielä siivunsa levymyynnistä, tai alttoviulisti klassisen musiikin julkaisulla esiintymisestä.

Toinen asia, joka on asettanut moraaliset periaatteeni kovalle koetukselle, on pelimusiikkilevyjen todella huono saatavuus Euroopassa. Suoraan Japanista tilattavien levyjen hinta nousee postimaksujen ja tullin vuoksi niin suolaiseksi, että ei ole mielestäni enää mitenkään kohtuullista vaatia ketään maksamaan sitä. Puhumattakaan vielä kaikesta muusta vaivasta, joka yksinkertaisen ostoksen vuoksi pitää nähdä: usein vieraskielisen nettisivun käytön opettelu, valuuttakurssien kanssa leikkiminen, kansainvälisen postin hellyyden rukoileminen, luottokortin omistaminen (yritäpä opiskelijana...) ja ties mitä muuta päälle. Kuin sattumalta suurin osa omistamistani soundtrackeista on eurooppalaisia julkaisuja, mutta suurin osa haluamistani on japanilaisia.

Voidaanko sanoa, että artisteille koituu haittaa sellaisten ihmisten yksityisestä kopioinnista, jotka eivät näköjään selvästikään ole edes julkaisujen kohderyhmää (tässä tapauksessa "eurooppalaiset")? Toivottavasti Euroopan tilanne paranee tästä sen verran, että tämä maantieteelliselle sijainnille pohjautuva spekulaatio tulee jossain vaiheessa itsestään tarpeettomaksi. Toistaiseksi olen vain pyrkinyt ostamaan kaiken minkä saan siedettävällä (30e per levy) hinnalla.

Sama kohtuullisen saatavuuden periaate pätee mielestäni myös keräilyharvinaisuuksiin. Onko väärin kopioida levy, jota on painettu 500 kappaletta ja johon on nykyään varaa vain upporikkailla sekä pari astetta mielenvikaisilla keräilijöillä? Ottaisivat artistit mallia vaikka The Hellacoptersilta, joka julkaisi vinyylisinkkujaan kokoelmalevyllä, "jotta hullut fanit eivät maksaisi ensimmäisestä levystämme eBayssa enemmän kuin itse levyn tekeminen maksoi". Omistan kokoelman.

***

Valitettavasti tietenkin kuluttajat itse pilaavat kauniin ajatuksen. Minulta ja monilta muiltakin toisinaan kysytään, että miksi ostaa niin paljon levyjä, kun kerran levyt voi kopioida (ja olen usein jo ennen hankintaa kopioinutkin) Internetistä. Lisäksi tilanteessa, jossa Internet-yhteyden omistava Petteri, 15, joutuu valitsemaan levyjen ostamisen ja laskettelumatkan väliltä, kummasta luulisitte hänen tinkivän? Toisinaan suorastaan suututtaa se tekopyhyys, kun kymmenentuhatta suomalaista fanipoikaa ja -tyttöä kuolaavat kilvan jonkin animesarjan tai muodikkaan japanilaisen artistin perään, mutta eivät tee elettäkään maksaakseen rakastamilleen taiteilijoille heidän työstään, paitsi ehkä pistävät pystyyn taas yhden adressin, joka toivoo animea Suomenkin televisioon.

Näin lopuksi haluaisin vielä muistuttaa siitä karusta todellisuudesta, että eniten piratismista valittaa juuri musiikkiteollisuus. Siis se järjestelmä, joka tuottaa liukuhihnalla artisteja massamarkkinoiden käyttöön. Se että suurin osa haitasta kohdistuu yhtiöihin ei kuitenkaan tarkoita, etteikö haittaa koituisi myös muusikoille. Monenko suosikkiartistisi olet nähnyt suureen ääneen vouhkaamassa piratismiongelmasta? Minä olen yhden, ja lähetin hänelle siitä kritiikkiä sähköpostilla, jossa myös kieltäydyin ostamasta uusinta "kopiosuojattua" levyä, vaikka koko muun tuotannon omistankin.

Musiikkiteollisuuden osana olevien levy-yhtiöiden yleinen taktiikka taas on antaa aloitteleville, huonoakin levytyssopimusta taivaan lahjana pitäville, teini-iän loppumisen kynnyksellä oleville muusikoille pitkään sitova ja nihkeästi maksava sopimus, jos niistä vaikka tuleekin jotain. Ellet osta omakustannetta, tuet ensisijaisesti aina levy-yhtiötä ja levykauppaa, isojen artistien kohdalla vielä valtavaa julkisuus- ja mainoskoneistoa, joka on aina ulkomainen ja monikansallinen. Keskustelkaa huviksenne ammattimuusikoiden kanssa niin tiedätte, tai tutustukaa vaikka Poptorin toimintaperiaatteisiin.

Muistakaa sitten maailmalla ollessanne kuitenkin, että sisällöllinen musiikki myy aina vähintään siedettävästi, ja todellinen musiikin ystävä maksaa mielellään harrastuksestaan.