Katsaus pelimusiikkivuoteen 2003

Osa 1: Mitä, missä, milloin?

31.01.2004 - Valtteri Jokinen

ARTIKKELI

Kulunut vuosi tarjosi pelimusiikin ystäville jälleen lukuisia yllätyksiä ja pettymyksiä, ilon ja surun hetkiä sekä joillekin suoranaista kauhua. Vuoden aikana tapahtuu paljon, eikä kaikkea voi muistaa, joten luodaanpa silmäys menneeseen.

Vuoden epäilemättä suurin ja samalla painajaismaisin uutinen oli loppuvuodesta tapahtunut DigiCube-julkaisuyhtiön meneminen konkurssiin. Suurelta osin Squaren (nykyinen Square Enix) alaisuudessa toiminut yhtiö hakeutui konkurssiin marraskuussa kannattamattomuutensa takia. DigiCube tunnettiin laadukkaista peli- ja pelimusiikkijulkaisuistaan. Pelimusiikkia yhtiö oli ehtinyt suoltaa markkinoille reilun sadan albumin verran vuosien mittaan. Lähes kaikki Squaren musiikkialbumit julkaistiin DigiCuben kautta.

Konkurssin myötä kaikkien internet-kauppojen varastot alkoivat hyvin nopeasti tyhjentyä Squaren julkaisuista, koska kaikki tuotanto lopetettiin välittömästi konkurssi-ilmoituksen tultua julkisuuteen. Jopa Final Fantasy –albumeja on jo vaikea saada mistään. Paitsi että konkurssi on johtanut tähän, myös kaikki suunnitelmissa olleet julkaisut on peruttu. Aika näyttää, julkaistaanko niitä koskaan.

Mikä loppujen lopuksi johti konkurssiin, on epäselvää. Minkäänlaista selvitystä konkurssin taustalla olleista tapahtumista ei ole tiettävästi tullut julkisuuteen, joten syitä voi vain arvailla. Ilmeisesti Final Fantasy XII:n julkaisun viivästyminen oli lopulta liikaa, mitä yhtiön talous ei enää kestänyt roimasti laskeneen pelimyynnin jäljiltä. Laskeneen myynnin syitä voivat olla niin piratismi kuin liian korkeat hinnatkin, vaikea sanoa tarkemmin. Pahimmassa tapauksessa DigiCuben konkurssi heijastuu negatiivisesti koko pelimusiikkialaan, ja julkaisuihin liittyviä riskejä aletaan minimoida entistä tarkemmin. Tämä tietäisi monen potentiaalisen julkaisun hyllyttämistä. Joka tapauksessa se lienee merkki jonkinasteisesta kriisistä alalla. Tosin on muistettava, että DigiCuben tuloista vain murto-osa tuli pelimusiikin myynnistä.

Vuoteen mahtui onneksi paljon hyvääkin, vieläpä pahaa enemmän, joskaan ei mitään yhtä suurta ja mullistavaa. Yksi suuria ilonaiheita oli Capcomin ja Suleputerin jatkunut Rockman-fanien helliminen: marraskuussa Suleputer julkaisi viiden levyn Rockman X –boksin, jolla on kaikki Rockman X –soundtrackit kuudenteen osaan asti kokonaisuudessaan. Boksi jatkoi mukavasti siitä, mihin vuotta aiemmin julkaistu Rockman-boksi, joka käsitti kaikki kuusi NES:n Rockman-soundtrackia, lopetti. Todellisia kulttuuritekoja molemmat. Lisäksi julkaistiin vielä Rockman X7 Original Soundtrack.

Moni haukkoi henkeään kuullessaan vuoden yllättävimmän iloisen uutisen: Falcom julkaisee uuden Falcom Special Boxin. Suomessa uutinen tuskin aiheutti suurta reaktiota minua lukuun ottamatta, koska Falcom on täällä kaikkea muuta kuin tunnettu. Atlantin toisella puolella siitä osattiin riemuita täysillä. Falcom Special Box 2004 jatkaa Falcomin vuonna 1996 keskeytynyttä yhdeksän vuoden mittaista Special Box –putkea. Suuri yllätys ei ollut se, että boksiin on sullottu Ys-sarjan, joka on Falcomin lippulaiva, tuoreimman osan, Ys VI:n kahden levyn mittainen soundtrack. Todellinen shokki oli tieto siitä, että boksilla on The Legend of Xanadun soundtrack, joka on saanut käyttöönsä peräti kolme levyä! Itse peli julkaistiin alkuvuonna 1994, mutta soundtrackia ei aiemmin ollut julkaistu, muutama sovitettu levy sen sijaan kylläkin. Lisäksi boksilla on yksi DVD-ROM, video-DVD ja CD-ROM, joiden sisältö on keskittynyt aiemmin mainittujen pelien ympärille. Perinteiseen tapaan loppuvuodesta julkaistu boksia saa tilaamalla suoraan Falcomilta.

Viimeisenä vuonnaan DigiCube ehti julkaista melkoisen läjän mitä herkullisimpia albumeja. Muutamia mielenkiintoisimpia olivat suuresti mielipiteitä jakanut The Black Mages, komean kirjan kanssa tullut Soul Calibur II Original Soundtrack ja kauan kaivattu, yhtiön viimeiseksi pelimusiikkijulkaisuksi jäänyt Piano Collections Final Fantasy VII. Kaikkiaan yhtiö siunasi meitä vuoden aikana 18 albumilla.

Motoi Sakuraballa oli koko vuoden kädet täynnä töitä, joidenkin mielestä jopa liian täynnä. Häneltä tuli menneenä vuonna ulos kolme original soundtrackia, jotka käsittivät yhteensä kymmenen levyä. Nämä ovat Star Ocean 3: Till the End of Time, Tales of Symphonia ja Baten Kaitos. Hän sovitti kahden albumillisen verran musiikkia samaisesta Star Ocean –pelistä ja piti vieläpä konsertin, jossa esitti kappaleita Star Ocean –sarjasta ja Valkyrie Profilesta. Luonnollisesti konserttitaltiointi julkaistiin tuplalevynä. Kaiken lisäksi ilmestyi kokoelma-albumi Star Ocean & Valkyrie Profile Sound Track THE BEST. Todellinen Sakuraba-vuosi siis.

Läntisellä fanisovitusrintamalla vietettiin odotuksista huolimatta hiljaista vuotta. OneUp Studiosin odotettu The Very Best of Sega, jota odotettiin julkaistavaksi jo viime vuonna, lykkäytyi lisenssiongelmien takia, eikä sitä ole tätä kirjoitettaessa vieläkään julkaistu, joskin ennakkotilauksia otetaan jo vastaan. Myös Xenogears-pianoalbumi on kokenut hidastuksia ja muutoksia. Toivottavasti se saadaan ulos sentään tämän vuoden aikana. Niin ikään KFSS Studiosilla on ollut hiljainen vuosi. Suunnitelmissa oli julkaista uusi trance-sovitusalbumi, mutta mitään ei ole kuulunut. Harmi.

Kulunuttakaan vuotta ei saatu viettää ilman uutta Dragon Quest –rahastusjulkaisua. Tällä kertaa julkaistiin 7 CD:n boksi, jolla on kaikki aiemmat Symphonic Suitet, tosin järjestettynä aiheittain eikä pelin mukaan. Sovitukset olivat samat vanhat, jotka oli kuultu jo aiemmin. Siis samaa vanhaa uusissa kuorissa...

Muita huomionarvoisia julkaisuja olivat muiden muassa livealbumit Mario & Zelda Big Band Live CD ja Guilty Gear XX Sound Alive, Masashi Hamauzun Unlimited: SaGa Original Soundtrack, The Legend of Zelda: Takt of Wind Original Sound Tracks, kasa Suikoden-albumeja, Noriko Matsuedan ja Takahito Eguchin säveltämä ja Avexin julkaisema kopiosuojattu Final Fantasy X-2 Original Soundtrack, hiukset nostattava Silent Hill 3 Original Soundtrack, kahden soundtrackin tuplajulkaisu Metroid Prime & Fusion Original Soundtrack sekä yllättäen Pony Canyonin julkaisema Final Fantasy: Crystal Chronicle Original Soundtrack.

Vuosi oli julkaisujen suhteen siis mukavan herkullinen. Jokaiseen makuun tuli varmasti jotain. Jäämme innolla odottamaan, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Kuitenkin yksi on joukosta poissa. Loppuun onkin lisättävä muistosanat: DigiCube, kiitos kaikista upeista albumeista, jotka vuosien mittaan julkaisitte. Muistelemme teitä aina lämmöllä.

Valid XHTML 1.0 Strict  etusivu uutiset zennopedia arviot artikkelit foorumi infosivu linkit kauppasivu  Valid CSS!

tekstit ja layout © 2002-2010 ZNS ellei toisin mainita